Näiden ohjeiden lukeminen
Me CRM-servicellä olemme ylpeitä siitä, että järjestelmämme on monipuolinen. Asiakas saa moduulien ja erittäin muokattavien asetusten avulla juuri sen mitä hän tarvitsee, koska järjestelmä voidaan muokata vastaamaan asiakkaan tarpeita.
Pääkäyttäjillä on useita erilaisia vaihtoehtoja järjestelmän sisällä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta piilottaa tarpeettomia asioita tai vaihtoehtoisesti ottaa käyttöön oletuksena piilossa olevia osia. Luonnollisesti pääkäyttäjät voivat myös muuttaa näitä valintoja milloin tahansa.
Tämä joustavuus ei kuitenkaan tule ilmaiseksi. Kun luet näitä ohjeita, voi esimerkkikuvien näkymä olla hyvinkin erilainen verrattuna siihen järjestelmään, mikä sinulla on käytössä. Pyrimme kattamaan erilaisia asioita ohjeissamme mahdollisimman paljon, mutta koska yhdellä lomakkeella voi olla yli 100 näkyviin asetettavaa kenttää, meidän on joskus jätettävä joitain asioita pois ohjeita kirjoittaessamme.
Vaikka yritämme parhaan harkintamme mukaan kirjoittaa kaikki tarvittavat ohjeet, voi resurssisivustolla silti olla aukkoja. Koska haluamme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua, voit aina ilmoittaa meille tukemme kautta jos koet, että ohjesivulla esiintyy puutteita.
Tämän sanaston tarkoitus on selventää järjestelmässämme käytettäviä termejä. Koska järjestelmämme on niin hyvin muokattavissa, voivat pääkäyttäjät kuitenkin myös nimetä useita asioita uudestaan järjestelmän sisällä.
Kuvakkeet
Nuolia käytetään välilehtien vaihtamiseen listanäkymissä.
Tästä kuvakkeesta avataan sen takaa löytyvä pudotusvalikko.
Kynäkuvakkeita käytetään entiteettien tietojen jne. muokkaamiseen.
Toiminto-painikkeella tehdään eri toimintoja käytettävästä moduulista riippuen. Yleensä kaikki valittujen entiteettien päätoiminnot löytyvät täältä.
Luo uuden entiteetin moduuliin.
Tallenna tekemäsi muutokset. Huomautus! Jos et paina Tallenna-painiketta ennen poistumista, menetät tekemäsi muokkaukset.
Tämän napin läsnäolo tarkoittaa sitä, että tietojen vienti Exceliin on mahdollista.
Tämän napin takaa löytyvät kaikki massamuokkaus-toiminnot.
Joissain paikoissa esiintyvä Lisää-painike, jonka yhteydessä yleensä lukee, mitä kyseiseen paikkaan on tarkoitus lisätä (tuote, yritys, jne.)
Sanasto
Aktiviteetti = Aktiviteetit ovat erilaisia kirjattuja tapahtumia, kuten puheluita ja kokouksia, joita voidaan helpoiten käsitellä kalenterin avulla.
API = Sovellusohjelman käyttöliittymä, jota tarvitaan ohjelmiston mukauttamiseen tai integrointiin.
Bugi = Vika, virhe, tai ongelma, joka aiheuttaa odottamattomia ja virheellisiä tuloksia järjestelmässä.
CSV = Tiedostomuoto laskentataulukoiden ja tietokantojen, kuten yhteystietojen ja muiden tietojen, vientiin ja tuontiin.
Data = Kaikki CRM-järjestelmän keräämät ja tallentamat liiketoimintaan liittyvät tiedot.
Entiteetti = Yksi järjestelmään tallennettu tietue, kuten yksi kontakti, tuote tai yritys.
Entiteettikortti, kortti =Yksittäisen kokonaisuuden tietonäkymä, esimerkiksi kontaktikortti.
Etusivun ilmoitustaulu= Etusivulle sijoitettavien elementtien hallintapaneeli. Käyttäjillä voi olla useita eri hallintapaneeleja ja näkymää voidaan vaihtaa kotisivulla.
GDPR = Yleinen tietosuoja-asetus on henkilötietoja suojaava EU:n säädös, jolla katetaan tietosuoja ja yksityisyys EU:ssa ja ETA-alueella.
Hinnasto = Tapa tehdä mukautettuja hinnastoja valituille ryhmille.
Integrointi = Prosessi, jossa CRM-järjestelmä yhdistetään muihin kolmannen osapuolen sovelluksiin niiden käytön helpottamiseksi.
Itsepalveluportaali = Palvelualusta asiakkaillesi, jossa asiat, kuten jäsentietojen hallintointi ja tapahtumiin ilmoittautumiset voidaan hoitaa vaivattomasti.
JSON = Tiedostomuoto, jota käytetään tiedon vaihtamiseen verkkosovelluksen ja palvelimen välillä.
Kaava = Erityinen komentosarja, jonka avulla käyttäjät voivat automatisoida tiettyjä prosesseja.
Kampanja = Tapa suunnitella ja hahmottaa asiakasluetteloita, uutiskirjeiden postituslistoja, soittolistoja kampanjaan ja paljon muuta.
Kanban = Visualisointityökalu, joka on taulu, jossa on eri sarakkeisiin ryhmiteltyjä kortteja. Se näyttää eri tiedot graafisesti, mikä auttaa prosessin visualisoimisessa.
Kenttä = Lomakkeen osa, joka sisältää tietyn tiedon, kuten tekstin tai arvon.
Kohderyhmä = Ryhmä kohteita, joita voidaan mukauttaa esimerkiksi sähköpostimarkkinointia tai soittokierrosta varten.
Kontakti = Järjestelmään tallennettu henkilö, jolle on annettu tietoja kuten nimi, puhelinnumero, osoite, sähköpostiosoite, jne.
Kustomisaatio = Ohjelmiston suunnittelun tai toiminnallisuuksien määrittäminen, lisääminen tai muuttaminen käyttäjän vaatimuksia vastaavaksi.
Kvartaali = Kolmen kuukauden ajanjakso tilikauden sisällä. Jos esimerkiksi laskut on asetettu kvartaaleittain lähetettäväksi, laskutetaan asiakkaita kolmen kuukauden väliin.
Lasku = Asiakkaalle, jäsenelle, jne, laadittu lasku. Laskuja voidaan lähettää esimerkiksi ostotilauksista, ne voivat olla toistuvia tai ne voidaan lähettää massalaskutuksena useille tahoille yhdellä kertaa.
Liidi = Potentiaalinen asiakas, joka on myyntiprosessin ensimmäisessä vaiheessa.
Listanäkymä = Näyttää listan tietueista, jotka kuuluvat valittuun entiteettityyppiin. Tätä näkymää käytetään tietueiden etsimiseen, ryhmittelyyn ja suodattamiseen valittujen ehtojen mukaan.
Mallipohja = Mallipohjat ovat erityisiä lomakkeita, jotka voidaan luoda ja tallentaa myöhempää käyttöä varten, jolloin
Massapostitus = Moduuli, jota käytetään sähköpostien lähettämiseen suurille vastaanottajaryhmille suoraan CRM:stä.
Massatapahtuma = Tapahtuma, jossa on useita osallistujia ja mahdollisesti jopa alatapahtumia. Massatapahtumamoduuli on suunniteltu kokoamaan useita moduuleja toiminnalliseksi massatapahtumakäsittelijäksi, mikä tekee kaiken hallinnan rekisteröinnistä tapahtuman henkilöstöön erittäin helpoksi.
Moduuli = CRM-järjestelmän osa, jota voidaan käyttää yksinään, mutta myös yhdessä muiden moduulien kanssa.
Moduulityökalu = Käytetään useiden erilaisten työkalujen luomiseen entiteettikorteille, kuten esimerkiksi työkalun Asiakaskortille joka luo aktiviteetin oletustilalla ja oletustyyppiarvoilla.
Myyntisuppilo = Etusivulla olevan kaavion tyyppi, jota käytetään yleensä visualisoimaan tarjoukset niiden vaiheiden mukaan.
Myyntitilaus = Moduuli, jossa tuotteiden tai palveluiden myynnin vahvistamiseksi voidaan luoda asiakirjoja, jotka sisältävät haluttuja tietoja myydyistä palveluista/tuotteista, kuten niiden hinnat. Myyntitilauksia voidaan käyttää myös massalaskutuksen laskupohjina.
Pääkäyttäjä = Henkilö, jolla on kaikkein korkein pääsy CRM-järjestelmääsi.
Relaatio = Relaatio eli suhde on kahden entiteetin välinen yhteys, joka mahdollistaa haluttujen tietojen näyttämisen molemmissa entiteeteissä määritellyssä kentässä tai paikassa.
Suodatin = Tapa näyttää yleinen listanäkymä moduulissa. Kyseisen moduulin sisältö näytetään listana.
Sähköpostimuistutus = Automaattinen ajoitettu ilmoitus, joka lähetetään tapahtuman osallistujille haluttuna päivänä ennen valittua tapahtumaa.
Tuonti = Tiedostojen lataaminen CRM-järjestelmään.
Tuote = Kaikki laskutettavat asiat, kuten tuotteet, palvelut tai työtunnit.
Työnkulku = Yleinen termi, jota käytetään kuvaamaan moduulien automaattisia toimintoja, jotka toimivat triggeripohjaisten sääntöjen kautta.
UI = Käyttöliittymä, joka määrittää järjestelmän yleisen suunnittelun ja asettelun.
Ulkoasu = Miten kentät ja ruudut on visuaalisesti järjestetty järjestelmässä.
Vienti = Muunna tiedot sellaiseksi tiedostoksi, jota voi käyttää toisessa ohjelmistossa.
Widget = Graafisen käyttöliittymän elementti, jota voidaan käyttää tietojen näyttämiseen tai tiettyjen toimintojen tarjoamiseen hallintapaneelissa.