Henkilöasiakkaan e-laskutus

Yleistä

E-lasku on sekä laskuttajan että kuluttajan kannalta toimiva laskutusmuoto. Jos CRM:n kautta tapahtuvassa laskutuksessa on mahdollistettu kuluttajien e-laskutus, on hyvä varmistaa, että asiakkaat ovat myös tietoisia siitä, miten he voivat halutessaan tilata laskut verkkopankkiinsa. Tässä ohjeessa kuvataan esimerkki, jolla e-laskutuksesta kiinnostuneille kontakteille on mahdollista lähettää automatisoidusti sähköpostitse ohjeet e-laskun tilaamiseen. Tilanne kuvataan yhdistyksen näkökulmasta, ja yhdistyksen jäseniksi liittyvät henkilöt voivat ilmaista liittymislomakkeella olevansa kiinnostuneita saamaan jäsenlaskunsa e-laskuina. Vastaavantyyppinen viesti on toki mahdollista lähettää myös yksittäislähetyksenä manuaalisesti ilman automaatiota.

Asiakkaan tulee vastaanottaa yksi CRM:n kautta lähetetty lasku joko paperisena tai sähköpostilla, jotta hän voi tilata laskut jatkossa e-laskuina. E-laskun tilaamiseksi asiakas tarvitsee aina edellisen laskun viitenumeron sekä toisen tunnistustekijän, esimerkiksi kontaktinumeron.

Kontakti kiinnostunut e-laskutuksesta -kenttä

Tämän ohjeen esimerkkitapauksessa kontakti, eli yhdistyksen uusi jäsen, voi ilmoittaa kiinnostuksestaan e-laskun tilausta kohtaan jäseneksiliittymislomakkeella. Olemme luoneet tätä tarkoitusta varten mukautetun ”Pyytänyt e-laskutusta” -kentän. Jäsenhakemuslomakkeen kenttä täyttää automaattisesti kontaktin tietuekortin ”Pyytänyt e-laskutusta” -valintaruudun, joka käynnistää myös automaattisen sähköpostin lähettämisen. (ks. alempana kohta Työnkulun luominen). Kenttien luomisesta on tarkemmin ohjeessa Ulkoasueditori.

Sähköpostipohjan valmistelu

Automaattisesti lähetettävä sähköpostipohja määritellään Sähköpostipohjat-moduulissa, kuten muutkin CRM:n sähköpostilähetykset. Tarkempia ohjeita sähköpostipohjien rakentamiseen on ohjeessa Sähköpostipohjat: Sähköpostien luominen.

Sähköpostin graafisen ilmeen ja sanavalintojen on hyvä vastata organisaation brändiä. Alla olevassa kuvassa on esimerkki tekstistä automaattisessa sähköpostissa, kun kontakti on ilmaissut kiinnostuksensa saada yhdistyksen jäsenlaskut e-laskuina liittyessään jäseneksi.

Tilaa jäsenlaskusi e-laskuina!

Tulet saamaan ensimmäisen jäsenlaskusi meiltä kirjeenä. Saadaksesi seuraavat laskut meiltä suoraan verkkopankkiisi, seuraa alla olevia ohjeita:

  1. Maksa ensimmäinen laskusi kirjelaskun tiedoilla.
  2. Kirjaudu sisään verkkopankkiisi ja siirry tilaamaan uutta e-laskua. Tarkistathan tarvittaessa pankkisi ohjeet e-laskujen tilaamiseksi.
  3. Hae laskuttajaa nimellä ”Yhdistys X”.
  4. Lisää yksilöintitiedot, eli viitenumero ja asiakasnumerosi maksamastasi kirjelaskusta.

Työnkulun luominen

Työnkulku sähköpostipohjan lähettämiseen voidaan toteuttaa työnkulkujen avulla kohdassa Asetukset → Työnkulku. Työnkulkujen asetuksiin voi siirtyä myös Kontaktit-moduulin asetusten kautta.

Työnkulun luominen aloitetaan näkymän oikeasta yläkulmasta klikkaamalla Uusi työnkulku -painiketta ja valitsemalla moduuliksi Kontaktit.

Työnkululle määritellään ensimmäiseksi seuraavat tiedot (ks. kuva alla. Tarkempia tietoja työnkulun yleisestä määrittämisestä ohjeessa Työnkulku):

  • Kuvaus – Työnkulun nimi.
  • Milloin toiminto ajetaan – Määrittää, missä tilanteessa työnkulku on tarkoitus ajaa. E-laskun tilausohjeet on tarkoitus lähettää samalle kontaktille vain kerran, joten sopivin vaihtoehto on ”Kun kaikki ehdot täyttyvät ensimmäisen kerran”.
  • Ehdot – Säännöt, jonka perusteella kontaktille lähetetään sähköposti. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa kontakteilla on kenttä ”Pyytänyt verkkolaskutusta”, ja ohjeet e-laskun tilaamiseen lähetetään, jos se on kontaktilla aktivoituna.

Tallenna työnkulku yllä olevien tietojen määrittämisen jälkeen.

Kuvakaappaus työnkulun muokkauskäyttöliittymästä, jossa on mahdollisuus tallentaa tai peruuttaa muutokset.

Tehtävät-osio tulee näkyviin työnkulun ensimmäisen tallennuksen jälkeen. Toiminto sähköpostipohjan lähettämiselle tehdään klikkaamalla Uusi tehtävä -painiketta ja valitsemalla ”Lähetä sähköpostipohja”.

Toiminnolle määritellään nimi ja varmistetaan, että se on aktiivinen. Toiminnolle voi myös tarvittaessa määritellä viivettä. Lopuksi Sähköpostipohja-kenttään valitaan edellisessä vaiheessa valmisteltu sähköpostipohja (ks. kuva alla).

Automaatio on toiminnassa heti toiminnon tallentamisen jälkeen.

Kuvakaappaus tehtävän muokkausliittymästä, jossa on kentät otsikkoa, työnkulkua ja tilaa varten sekä vaihtoehtoja tallentamiseen tai peruuttamiseen.

Oliko tästä artikkelista hyötyä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita